lauantai 24. elokuuta 2013

Aika kaivaa puikot esiin

Viilenevät aamut ja syyskuiset illat lähenevät. On aika kaivaa lämpimät villapaidat varastosta tai puikot ja alkaa neulomaan uutta lämmintä villatakkia.

Norjalaisneuleiden aika


Tänä viikonloppuna otin esille vaatehuoneen yläkaapista perheemme norjalaisneuleet. Kyseisissä neuleissa on ihania väriyhdistelmiä ja perinteisiä kuvioita, joihin en ole missään vaiheessa elämääni kyllästynyt. Ensimmäisen norjalaisneuleeni olen tainnut saada kolmen vanhana Karasjoelta Norjasta.


Toikan villalangat


Toikan villalangoissa on paljon vaihtoehtoja ja ne soveltuvat virkkaukseen, neulontaan tai tuftaukseen. Valikoimista löytyy myös paksua liukuvärjättyä merinovillaa, joka sopii näyttäviin neule- ja virkkaustöihin sekä tuftaukseen.

Muistathan Toikan Lankapäivät syyskuun lopussa! Tule tekemään edullisia lankaostoksia Toikatorille. Myös tuftausnäytöksiä.


maanantai 19. elokuuta 2013

Toikan lankapäivät

Toikan Lankapäiviä vietetään 25. - 26.9.2013.
Päivien aikana on tuftaus-, kehruu- ja kudontanäytöksiä.
Kannattaa tulla tutustumaan myös tarjouksiin, jotka vain Lankapäivien aikana.

Kahvitarjoilu. Tervetuloa värikkääseen ja palvelevaan Toikaan!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Anna taiteen yllättää Turun Taiteiden Yössä

Turun Taiteiden Yö järjestetään tänä vuonna torstaina 15.8.2013. Vuodesta 2003 lähtien alkusyksyinen ilta Turun Aurajoen molemmin puolin täyttyy monipuolisista kulttuuritapahtumista. Suuri osa tapahtumista on maksuttomia. Mukana Taiteiden Yössä ovat mm. galleriat, museot, kirjastot, teatterit, kirja- ja levykaupat, kahvilat, yökerhot, taide- ja kulttuuriyhdistykset.


Uskallatko hypätä runojunan kyytiin?


Tunnelmallinen loppukesän ilta pitää sisällään runoutta, teatteria, musiikkia, käsitöitä, kirjailijahaastatteluja. Minkä sinä valitset?


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Milan Fashion Weekistä vinkit syksyn muotiin

Perinteisesti elokuun alussa Milanossa julkistetaan muotibrändien syksyn ja talven uutuudet. Mitä kuoseja tämä syksy tuo tullessaan?

Hienostunut talvicollection


Milanon näytöksissä on tarjolla tänä syksynä etenkin glossya, niittejä, jaguaarin vihreää, keltaista ja erilaisten kuosien jänniä yhdistelmiä. Kankaat hohtavat ylellisen silkkisinä. Lähdetään katsomaan Milanon yhtä näytöstä!

Voit inspiroitua kutomaan esimerkiksi kännykän suojapussin tai säärystimet esim. käärmeennahkajäljitelmäksi, pantteripintaiseksi tai langalla, jossa on silkin hohtavuus.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Maakuntamatkalla runoilijan kotimuseoon

Tämän kertainen maakuntamatkani kiersi Sastamalan Tyrvään Olavin kirkon kautta runoilija Kaarlo Sarkia-museoon. Runoilija Kaarlo Sarkia syntyi 11.5.1902 Tyrvään Soinilan kylässä Satakunnassa.  Vain muutaman vuoden ikäisenä isättömäksi jäänyt Sarkia muutti äitinsä kanssa Kiikkaan. Äitiinsä syvästi kiintynyt herkkä runoilija koki raskaasti äitinsä varhaisen poismenon. Uuden kodin hän sai Hilda Runnin luota ja tästä kodista tehtiin myöhemmin Kaarlo Sarkia-museo.

Runoilija kasvoi kutojan mökissä 


Sarkia-museo on kutoja Hilda Runnin mökki, jossa runoilija asui kummiensa (Hildan ja tämän äidin Tilda-mummon) hoivissa jäätyään 14-vuotiaana orvoksi. Kalle sai asuttavakseen porstuan peräkamarin.

Runoilijan äidin Aleksandra Sulinin rukki



Rukkilaulu


Päiväsen läikkä on valahtanut lattiaan.
Yllä sen vallaton
kultatomu hyörii.
Pakkanen ikkunaan loihtinut on kukkamaan.
Äiti sen luona on,
rukin kehrä pyörii.

Polkimen jalka saa nousemaan, laskemaan,
käsi käy ees ja taas,
käämi langankäärii.
Päivä paistaa ikkunaan. Rukin humu unnuttaa.
Ylös, alas kimmeltäin
kultatomu häärii.

Surinaan keinuvaan leikistänsä unohtuu
pikkumies naurusuu,
haavemaahan siirtyy.
Terheneen kultaiseen Robinsonit, Ruususet,
Soorian, Moorian
Kaariportit piirtyy.

Päivän juova sumentuu. Kultatomu häviää.
Hämärään äiti jää.
Tuvan ruutu huurtuu.
Veitsi kuun ruudun taa kiiluvana kohoaa.
Varjot kasvaa laipioon,
Jättiläisiks suurtuu.

(Kaarlo Sarkia, Unen kaivo 1936)



Lisätiedot:

Sarkia-Seura r.y.
Puh. (03) 513 5320
Osoite: Länsitie 5, 38300 KIIKKA
Museon avain ja opastus on saatavissa myös museon naapurista Reunaselta, puh. (03) 513 5358.

perjantai 2. elokuuta 2013

Puola oiva kohde käsityömatkailuun

Puolan rannikkokaupunki Gdansk on reilun tunnin lentomatkan päässä Turusta. Puolan rannikolla, etenkin Sopotilla on perinteikäs hienostunut rantalomahistoria. Puolan kolmoiskaupunki Gdansk-Sopot-Gdynia on varsin oiva matkakohde lapsiperheille tai vanhemmille pariskunnille, jotka karttavat pitkiä lentoja ja odotuksia lentokentillä. Perillä odottaa kaunis valkohiekkainen ranta, upeat kylpylät ja vesipuistot sekä monipuoliset urheilumahdollisuudet.

Sofitel Grand Hotel Sopot ja rantabulevardi

Mitä turistin kannattaa tuoda tuliaisiksi Puolasta? Ainakin paikallista taidokasta käsityötä, värikkäitä liinoja ja savitöitä.

Gdansk



Gdansk

Arkkitehtuurin värikirjoa

Itämeren ympärysvaltioiden Hansa-kaupunkien värikäs arkkitehtuuri on kiehtova.

Gdansk

Gdansk

Gdansk

Gdansk